|
31. Toukokuuta 2008 ![]() Kinuskikakkua Susannan valmistujaisissa. Tyttäremme Susanna valmistui SKTO:sta Graafiseksi suunnittelijaksi. Onnea! |
|
25. Toukokuuta 2008 ![]() Nostin varastosta päivänvaloon vanhan levysoittimen, jolla voi kuunnella ja siirtää helpommin kuunneltavaan muotoon myös 78 kierroksen savikiekko-äänilevyjä. Ääni kulkee laitteen kuulokeliitännästä, kuvan vasemmassa alakulmassa näkyvän mikserin kautta toiselle vahvistimelle. Sieltä edelleen usb-äänikortin kautta tietokoneelle. Kuvassa myös muita emlko eksoottisia äänentistolaitteita: pari kelanauhuria, DAT, musiikki-cd- soitin, ja onpa siellä kaitafilmikamera ja -projektorikin. Pöydän alla pilkistää varsinainen johtosekamelska, tai osa siitä. Lisää aiheesta Dead Media- sivulla. |
|
24. Toukokuuta 2008 ![]() Jäniksiä näkyy aamuisin paljon. Kuvaa ottaessani niitä loikki kymmenkuta ympäriinsä. Tässä olevien etäisyys toisistaan on noin sata metriä, ja taustalla näkyvä ihmishahmo on niistä miltei puolen kilometrin päässä. Taka-alalla olevaan taloom on matkaa pari kilometriä, ja tehtaan piipulle melkein kymmenen. Kuva otettu kotini rappusilta, aamulla klo 8 jälkeen. Teleobjektiivi litistää etäisyydet hämäävästi. |
|
20. Toukokuuta 2008 ![]() Pilviä alkuillan taivaalla |
|
19. Toukokuuta 2008 ![]() Unikot kukkivat pian. Palaan asiaan, uuden kuvan muodossa |
|
13. Toukokuuta 2008 ![]() Ajelin Huittisista Risteen kautta Kokemäelle johtavaa tietä. Pysähdyin Puurijärven-Isosuon kansallispuiston infopisteelle, aivan muussa kuin valokuvaustarkoituksessa (luonnollinen tarve). Levähdyspaikan ympäristöön oli kylvetty monenlaista roinaa ja roskaa. Syyn kuvaamisen antoi kuitenkin alla olevan kuvan aihe. Päivän kuvana näkymä Ronkansuolle, joka on osa isosuota. ![]() Lajimääritys on vielä kesken. Ehkä auton alle jäänyt hirvenvasa. Eturaajojen yläpäässä on kuitenkin luodinrei'iltä vaikuttavia jälkiä. Toinen takajalka on irti-poikki. Kuva ei ole kovin silmiähivelevä, mutta laitoin sen kuitenkin nähtäville. Tällaisiin törmäää melko harvoin. |
|
11. Toukokuuta 2008 ![]() Ottessani kuvia Rauman koiranäyttelystä, kuvasin pääosan esittäjien lisäksi muutakin. Tässä Alaskanmalamuutteja tuomaroinut Rajko Rotner Sloveniasta Näyttelystä oma sivunsa muuttisivullani. |
|
9. Toukokuuta 2008 ![]() Range (-Rover) parkissa takapihallamme. Rane (-kolli) tutustuu taka-akselin joustovaroihin ![]() Takapään toisen puolen jousto ulospäin vaikuttaa hyväksyttävältä. Ranen kulkualusta on hyvin hallinnassa. (Rane, joka on kuvassa esiintyvä leikattu kollikissamme, täyttää äitienpäivänä 11 vuotta) |
|
2. Toukokuuta 2008 ![]() Käytiin ihmettelemässä Porin Tikkulan ABC:n parkkipaikalla kuukauden ensimmäisinä perjantai-iltoina kokoontuvia harrasteajoneuvoja. Monenlaista ajokkia oli paikalla, ja kuvia olisi voinut laittaa tähän paljonkin. Kiinnostuksen kohteeni oli jostain syystä kuitenkin tämä kätevä pick-up. Oltiin Rangella liikkeellä, joka sopi hyvin joukkoon. Ilta oli lämmin: 21 astetta, klo 20 aikoihin. |
|
1. Toukokuuta 2008 ![]() Laitakarin Messin pihalla Vapunpäivänä: Isot matka-BMW:t tauolla. Itse oltiin autolla liikkeellä. Kaikki paitsi moottoripyöräily ei ole turhaa. |
|
|
|
Aikaisemmat kuukaudet:
Huhtikuun 2008 kuvatt Maaliskuun 2008 kuvat Helmikuun 2008 kuvat Tammikuun 2008 kuvat Vuosi 2007 |