Kuvamuotoinen verkkopäiväkirja

Huhtikuu 2008

 Sivua alas rullaamalla siirrytään ajassa taakse päin
Sivun lopussa linkit vanhempiin kuviin




29. Huhtikuuta 2008

Vaikka kevät on ollut ennätyksellisen lämmin, otin moottoripyörän ajoon vasta tänään. Se siirtyi talvisäilytystallistaan, Harjavallasta
oman tallin hämärään. Saattaa olla, että tänä kesänä sen matkamittariin kertyy enemmän kilometrejä kuin viime kesänä.
Oma osuutensa tulee olemaan työmatka-ajoillakin. Pääsin 14.4.2008 päivätyöhön, Vientikivi Oy:lle Kiukaisten Paneliaan.




24. Huhtikuuta 2008

Kilpailukutsua laatimassa




20. Huhtikuuta 2008
trapkilpailut
Kevään ensimmäinen Porissa ammuttu avoin trapkilpailu on ammuttu. Osallistuin kisaan, vaikka ensin ajattelin osallistua
vain toimitsijana. Laatoitettuani betonilaatoilla koran häkkiä edellisen päivän, kunto oli mikä oli  ja tuloskin sen mukainen:
koko vajaan 10 kuukauden mittaisen "ampujan" urani pohjanoteeraus. Näitä kuitenkin sattuu matkan varrelle.
Seuraavalla kerralla paremmin -toivottvasti! Tulos luettavissa SA:n sivuilta.
(Haulikkoampujat ovat maailmanmestareita huonojen tulosten selittämisessä -milloin mihinkin syyhyn vedoten.
Ennen koiralta kusi loppuu, kuin meiltä selitykset)
Päivän pelasti Nuka- koiramme menestys samaan aikaan Jyväskylän kv. koranäyttelyssä!



18. Huhtikuuta 2008

Veimme Nukan (kuvassa vasemmalla) kasvattajalleen Kangasalle, josta he lähtevät Jyväskylään viikonlopuksi näyttelyihin.
Kuvassa oiealla Nukan "äiti": Kami. Todella hienoon kuljetusvaunuun mahtuu viisi malamuuttia .
Lisää kuvia muuttisivullani.



12. Huhtikuuta 2008
haulikuvioita
Vertailin  haulikonpatruunoiden osumakuvioita, jotka ammuin eilen ampumaradan
testitauluun. Asiasta enemmän Trap-sivulla, kohdassa patruunat




8. Huhtikuuta 2008

Hobby Hall kuljetti kotiin saakka, sieltä tilaamani Mondeon kesärengas-ja vannepinkan.




5. Huhtikuuta 2008

Tyttäremme Susanna vietti maaliskuun oppilasvaihdossa Tartossa, ja palasi eilen matkaltaan.
Sain tuliaisena pullon punaista Bordeaux'ta, joka oli pakattu tähän hienoon puulaatikkoon.
Sisältö ei ole sentään laatikon kannessa komeilevaa vuoden 1918 Chatéau Mouton Rothschildia,
tai Margaux'ta, mutta varmasti makuni sopivaa ja rotevaa.

Niin..... jos tuota vuoden 1918
Rothschildia haluaa nauttia, niin sellainen on toki saatavilla!
Ranskalainen verkkokauppa toimittaa sellaisen hintaan: 4271,40 euroa (sisältää verot) 1 / talous -kummallisia ostorajoituksia!
Päivän hinta, ja linkki toimii toistaiseksi. Muihin mukaviin viineihin voi tutustua kaupan pääsivulla: http://www.1855.com





2. Huhtikuuta 2008

Naakat ovat alkaneet pesintähommiin, ulkorakennuksemme savupiipun raunioihin. Minä tietysti pystyttämään kameraa
kuvausasemiin. Mutta saatuani putken kiinni ja säädöt kuntoon, naakat olivat häipyneet.  
Eiköhän niistä jonakin päivänä tänne kuva tule, kunhan asettuvat paikalleen.





PÄÄSIVULLE