|
Kuvamuotoinen verkkopäiväkirja Kesä 2008 (kesä- ja heinäkuu) Sivua alas rullaamalla siirrytään ajassa taakse päin Sivun lopussa linkit vanhempiin kuviin |
1. Heinäkuuta 2008![]() Aamu-auninen Alaskanmalamuuttimme. Kello on puoli kuusi. ![]() Heinäkuu tuo mukanaan aamusumut. Kuva otettu samaan aikaan edellisen kanssa. |
|
29. Kesäkuuta 2008 ![]() Osallistuin Vuosi sitten: 28.6.2007 tapahtumaan, jossa oli mahdollisuus tutustua haulikkoammuntaan. "Avoimien ovien päivä" poiki kohdallani ampumaharrastuksen, joka on antanut ensimmäisen vuoden aikana paljon. On se vienytkin: paljon rahaa, ja kokonaan mukanaan. Kuvassa vuoden aikana kokeilemiani patruunoita, tai niiden hylsyjä.Keskellä punainen Rotweill, joka on ensimmäisen kiekkoon osumani patruunan hylsy. Sen vierellä oikealla puolella Sellier&Bellot Gold, jollaisia on tätä kirjoittaessani varastossa noin 1500, ampumista odottamassa. Tuon vuoden takaisen päivän jälkeen olen ampunut 6800 laukausta, ja jokunen kiekkokin on särkynyt. 25.7.2008 tulee kuluneeksi vuosi Satakunnan Ampujiin liittymisestäni. |
|
28. Kesäkuuta 2008 ![]() Johanna (nuorempi tyttäremme: 14) väsähtänyt kesken nettisurffailun, olohuoneen sohvalle. Mese ja irkki vaatii veronsa. |
|
27. Kesäkuuta 2008 ![]() Heinät seipäillä. Katso 25. päivä otettu päivän kuva samalta paikalta. Kuvattu klo 17. |
|
26. Kesäkuuta 2008 ![]() Oltiin koiran kanssa Sievarinsuon ja Huilujärven maisemissa. Perille vie metsäautotie. Kuvassa metsäauto. Samasta paikasta pari koiraan keskittyvää kuvaa Muuttisivullani. ![]() Suon koivut ovat omalaatuisen näköisiä. Oksat korkealla. ![]() Lopuksi navigaattorin karttakuva. Auto aiemmassa kuvassa kartan merkin osoittamassa paikassa, ja koivut kuvattu koordinaattien osoittamalla paikalla. Matkaa autolta suon laidalle noin puoli kilometriä harvesteriuraa. |
|
25. Kesäkuuta 2008 ![]() Nousevan auringon valo, naapurin kaataman heinäpellon aumoissa. Kuvattu aamulla klo 05:15, keittiön ikkunan läpi. |
21. Kesäkuuta 2008 ![]() Navigaattoreiden testausta: Myin pari vuotta sitten pois "metsä-GPS-navigaattorini". Sen tilalle tuli kännykässä toimiva autonavigaattori, joka on kuvassa keskellä. Oikealla nykyaikaisempi autonavigaattori, ja vasemmalla juuri hankkimani uusi: Magellan Triton 500. Juhannukseni kului paljolti tähän uuteen laitteeseen tutustuessa, ja varsinkin siihen kuuluvien karttojen ja navigaatio-ohjelmien toimintaan perehtymisessä. Laite on kehittynyt huimasti, aikaisemmin käyttämästäni meridianista, joka sekin oli toki hyvä laite. Tässä saattaa taas pian löytää itsensä Geokätköilemästä, mikä oli pari vuotta sitten melko aktiivista toimintaa kohdallani. ![]() Navigaattorit "testipenkissä", rangen kojelaudalla. Ei pitäisi eksyä! |
|
16. Kesäkuuta 2008 (-poikkeuksellisesti neljä kuvaa) ![]() Talon kulmalla ollut lautasantenni lensi fribeenä navetan vintille, oltuaan jo muutaman vuoden pelkkänä seinänkoristeena, ilman kaapeleita. Sen tilalle tuli alumiinisen "saitan nokkaan" tuulimittarin anturi. Anturi on osa sääasemaa, jonka hankkimista olen pähkäillyt niin kauan kun tällä aukealla ollaan asustettu (syyskuussa tulee 9 vuotta). Paikka on tuulinen. Sään vaihtelu on havaittavissa hyvissä ajoin, mutta nyt sen vaihtelua voi seurata myös jälkikäteen. ![]() Sääaseman näyttö seinälle ripustettuna. Aseman ja ulkoantureiden välillä on langaton yhteys, mutta tietokoneelle menee kaapeli. Kuva otettu juhannuspäivänä. ![]() Sääaseman mukana tulleen ohjelman päänäyttö, kaapattuna ruudulta juhannuspäivänä. ![]() ...ja aseman tallentamaa tietoa omassa ikkunassaan. Muutama kritiikin sana lienee paikallaan tästä "sääasemasta": laite on toki hieno ja jotenkin ammattimaisen oloinen, mutta sen antamat tiedot ovat aika-ajoin aivan mitä sattuu. Varsinkin sademittari näyttää omiaan. Sen mukaan täällä Nakkilassa vallitsee sademääriltään indonesialainen monsuuni. Mutta sateen alkamis- ja päättymisaika ovat nähtävissä, mikä riittää minulle. Antureiden sijoittelu olisi tehtävä huolella, jotta niiden antama tieto olisi paikkansapitävää. Mutta menin siitä missä aita on matalin, ja haen aseman antamasta tiedosta lähinnä sään muutoksia, en tarkkoja mitta-arvoja. |
|
9. Kesäkuuta 2008 ![]() Olkiluodon ydinvoimalaitos, kuvattuna noin 5 kilometrin etäisyydeltä, Eurajoen Verkkokarista. Edustalla Kaunissaari, jolla olisi mielenkiintoista käydä katsomassa vanhan sahan raunioita. (mitähän tuo tuulivoimala tekee tuolla?) |
|
8. Kesäkuuta 2008 ![]() Laitakarissa veneitä katselemassa, ja messissä kahvilla. Tässä laitakarintien päätepiste. Laiturissa risteilyjä tarjoava Empaatti ![]() Laitakarin koordinaatit kännykkänavigaattorin näytöllä. ![]() Laitakarissa rakennetaan Kaljaasi Ihanaa. Yhdistyksen verkkosivut
|
|
7. Kesäkuuta 2008 ![]() Unikot kukkivat talomme kuistin nurkalla. Katso kuva joka on otettu toukokuun 19. ![]() Siirsimme äitini rivitaloasunnon pihalta alppiruusun, joka ei ollut aikaisemmin kukkinut. Kasvi selvisi muutosta hyvin, ja alkoi kukkiakin. |
|
|